Lähden kesäiltana autolla pienille
ostoksille lähikauppaan.
Avatessani auton oven kuulen hälytysajoneuvon
äänet ja lähestyvän kopterin.
Ajan kaupalle päin ja näen kaksi ambulanssia, ensihoitajia
ja myös helikopterin laskeutumassa.
Joku makaa lanssin baareilla, ihmiset katselee uteliaana.
Niinkuin minäkin.
Jatkan matkaa kauppaan, mietin ihmisiä joita
onnettomuus on kohdannut, ensihoitajia ja
uteliaita ihmisiä.
Ajan kotiin toista kautta, koska ajattelen että
kaikkea turhaa liikennettä on hyvä
rajoittaa.
Saavuttuani kotiin, laitan ruokia jääkaappiin
ja kuulen taas kopterin äänen.
Menen ulos luhtikäytävälle katsomaan loittonevaa kopteria.
Sen merkkivalo vilkkuu rauhallisesti.
Lausun äänettömästi, siunaa kaikkia jotka
auttaa ja pelastaa ihmisiä ja anna
uhrin jäädä henkiin ja
hyvään kuntoon.
Tunnen sykkeeni.
Kaunis kesäilta, kaunis iltataivas.
Kopteri lentää halki ilman varman näköisesti,
merkkivalon vilkkuessa tasaisesti.
Kohti sairaalaa.
...
Ihmeellistä.
Ihailen hetken ihmisten taitoa ja rohkeutta.
Ensihoitajia, lentäjiä ja insinöörejä.
Vau mitä duunia!
...
Olemme nyt elossa.
Ja vain silmänräpäys ja tämä voi olla ohi.
Ystäväni, elämä ei ole aina helppoa.
Mutta nyt kun olemme täällä,
muistetaan elää sydämestä.
Ollaan rohkeita, rakastetaan ja pidetään huolta.
Iloitaan kun on aihetta.
Itketään kun itkettää.
Nähdään kaikki hyvä.
Silmänräpäys
Olen elossa.
Kiitos elämästä, tämä on lopulta lyhyt matka.
Tahdon elää, nauraa ja rakastaa.
Olla rohkea ja rehellinen.
Iloita.
❣️
Lisää kommentti
Kommentit